maanantai 31. heinäkuuta 2017

Leikkimökin rakennus

 
Tähän kuvaan siis leikkimökin rakennusprojekti päättyi. Tosin leikkimökistä puuttuu vielä ne kuuluisat pitsiverhot ja kukkalaatikosta kesäkukat.
 
 
 
Pojat saivat oman leikkimökkinsä tontin reunaan suurten vaahteroiden alle. Kyllä tämä mökki sykähdyttää kieltämättä myös äidin silmää<3. Maisemointi kohdillaan. Tämä tontin toinen reuna onkin ollut enemmän pelkkää nurmialuetta pihapelejä varten. Vaikkakin leikkimökki oli Bauhausin valmismökki, oli siinä yllättävän paljon hommaa. Etenkin, kun olemme mieheni kanssa yhtä tarkkoja. Mottomme onkin, että jos jotain aletaan tekemään, niin sitten tehdään kunnolla alusta loppuun tai sitten ei tehdä ollenkaan:D.
 

Tästä siis kaikki alkoi... Tulevan leikkimökin paikan hahmottelua. Tämä onkin tärkeä vaihe, jotta mökki tosiaan miellyttää silmää joka suunnasta. Jälkeenpäin on sitten turha harmitella ja jossitella, että olisiko mökin pitänyt olla vielä enemmän vasemmalla ym. Joten tähän kannattaa käyttää kunnolla aikaa ja mielipiteitä.

Perustusten tekoon myös suttaantuu paljon aikaa ja vieriviä hikipisaroita. Peltotonttimme on sitä tunnettua savimaata, joten pohjat pitää tehdä kunnolla ettei routa sitten muokkaa mökkiä mieleisiinsä vatupasseihin.
 

Maalaus, maalaus ja iänikuinen maalaus:). Itse tosin olin vain hengessä mukana. Aikaa menee kyllä paljon näiden pikkulistojen ja koristelautojen maalauksessa, kun pitää sutia ainakin kahteen kertaan.

 
Minun panokseni rakentamiseen oli tällä kertaa pieni, kaivoin tämän nurmikon rajausnauhan maahan. Pitää yllättävän hyvin reunaa siistinä. Ruohonleikkuu helpompaa ja saksimista vähemmän. Tosin ei mikään kaunokainen ole, mutta itse kaivan tämän aika syvälle, niin ei siten pahemmin erotu. Käytäväkaaren kiviä jäi suursäkin pohjalle parin vuoden takaa, joten ne riittivät juuri sopivasti viimeistelemään mökin reunuksen.
 
 
 ...ja tunnetusti ainahan voisi olla enemmän;)... Voi olla, että projekti saa vielä jatkoa mökin eteen ranennettavasta patiosta, mutta se tuonnempana.

 
Kunnostettu appiukolta saatu perintöautokin sai lopullisen paikkansa tästä leikkimökin nurkalta. Pojan tomaattien hoitaminen onkin ollut hänen oma kesähommansa. Joskin äiti on siinä välillä jelppinyt. Leikkimökin takana on rivi vadelmia. On meinaan kummasti tänä vuonna vatut hävinneet puskista, kun ovat menneet parempiin suihin leikkien lomassa;).
 
Sisäkuvia räpsin sitten joskus, on tuo sisustus vielä meinaan hiukan kesken:D. Esikoinen kantoi mökin valmistuessa aivan innoissaan leluja huoneestaan mökkiin ja oli muutenkin reipas apulainen koko projektin ajan mm. osallistumalla maalaushommiin omin pikku kätösin. Se lapsen riemu!<3


                                                                Hyvää viikkoa kaikille!:)

3 kommenttia:

  1. Ihana tuo kurmaautokin kauniin leikkimökin rinnalla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Inkeri:). Nyt sai auto arvoisensa paikan. Aurinkoista päivää.

    VastaaPoista
  3. Tulipa nätti leikkimökki. Tiedän tuon savisen pohjamaan haasteet. Asumme kaupungissa savipatjalla samoin mökkimme on Savisaaressa!

    VastaaPoista