Viikonloppuna huomasin erityisesti talitiaisten pyörivän talon lähistöllä ihan kuin ilmoittaakseen, että: "hei, meillä on nälkä, ei mitään ruokaa olis?!" Joten lintuhäkki sai vaihtua lintulautaan. Tohinaa onkin riittänyt koko viikon ja täyttääkin on saanut jo kertaalleen. Nyt kun on kotona, on kiva seurailla lintujen puuhia. Tosin meidän Maukku-kissamme valitettavasti on ottanut lempi paikakseen koivun alusen ja kyttää lintuja alvariinsa. Se nyt ei kyllä ollut tarkoituksena. Maukku varmaan meinaa, että nythän vasta tuli hyvät apajat.
2330 neliön peltotontillamme kasvaa lukuisia eri perennoja. Puutarhamme on Cottage gardenin tyyliin suuntautuva, missä esiintyy Potagerin henkeä. Pionit, kärhöt ja ruusut ovat mielitiettyjäni. Valokuvaamisen kohteen pääpaino on puutarha-, luonto- ja maisemakuvauksessa. Valokuvien tarkoituksena on voimaannuttaa ja tuoda vastapainoista rauhaa arjen hektisyyteen.
torstai 27. lokakuuta 2016
sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Syyshommia
Siivous, siivous ja siivous...
Sitten ulkona siivoushommiin, jotka eivät tosin yhtään alkuun kiinnostaneet. Mutta kuitenkin veivät taas mennessään. Loppujen lopuksi oli kuitenkin rentouttavaa rauhassa puuhailla raikkaassa syysilmassa. Kivahan se on keväällä aina into piukassa asetella pihalle erinäisiä koriste-esineitä, mutta syksyllä ei ole niin kiva sitten niitä kerätä, pestä ja siivota pois talvikorjuun. Pari viikkoa tässä onkin mennyt kepeästi, kun tuntuu että tyhjennettävät ruukut, koriste esineet ja kalusteet ym. eivät lopu kesken. Onneksi on tullut hyvissä ajoin aloitettua hommat. Syksyllä aina ajattelen, että onko pakko sitten laittaa näin paljon kaikkea somistetta puutarhaan, mutta minkäs teet kun keväällä aina innostuu täyttämään joka penkin jollain koristeella
Siinä sivussa innostuin jopa perkaamaan ja kanttaamaan marjapensaat ja ruusupenkin. Kuunliljan kuihtuneet lehdetkin tuli siivottua pois. Nyt se onnistuukin kivasti, kun lehdet vain kahisevat kuivuuttaan. Joku syksy tämäkin puuha on epämiellyttävää limaisine lehtineen, kun litimärkä maa vaan lätsyy jalkojen alla. Nyt onkin ollut todella poikkeuksellisen kuiva syksy. Tässä floussa tuli ihan himo painella vielä puutarhamyymälään hakemaan ale sipuleita. Tuli vastaan pienoinen pettymyskin, kun luulin saaneeni pergolan kattoon kiinni valosarjan. Ei pala, niin ei pala. Uusi sarja pitää käydä hakemassa kunhan tästä ehtii.
Siemenpussit järjestykseen: Olen säästänyt suklaamunista näitä kuoria, johon saa kätevästi avatut pussit talteen. Eivät putoile, häviä ja kostu hukkaan laatikon pohjalle.
tiistai 18. lokakuuta 2016
Syksyä ruukkuihin
Eihän sitä Tokmannin ale- mainosta voinut ohittaa, vaan paperikassi täyttyi Callunoista ja hopealangasta.
Lakastuneet kesäkukat kompostiin ja uutta syyskukkaa tilalle piristämään. Vanhasta lyhdystä on mennyt lasit rikki. En kuitenkaan viskannut koristetta menemään, vaan annan sen patinoitua luvan kanssa ruosteen alle ja somistetta vaan ylle.
Kukkapenkissä olisi vielä tilaa perennoille;). Maljakossa on juurtumassa maksaruohon alkua, joko istutan sitä tähän lisää... Hmm. toisaalta penkkiin voisi jättää tarkoituksella tyhjää tilaa vaihtuville kesäkukkasille.
lauantai 15. lokakuuta 2016
Kivisavotta
Ollaan vietetty syyslomaa kotona perheen kesken. Rauhallista oloa ja hieman flunssan poikastakin ollut. Ensimmäisenä lomapäivänä oltiin Ruissalon kauniissa maastossa ja kuvaaja otti meistä perhekuvia ruskan sävyttämän metsän keskellä. Hyviä otoksia tulikin, tosin esikoisen 4v. uhmaikä toi haastetta kuvaustilanteeseen.
Käytäväkaari sai puuttuvat kivensä. Hieman vajaa suursäkillinen meni kaiken kaikkiaan. Nyt tämä käytäväpolku on sitten viimeistelty. Vuorenkilven kaunis punaisen hehku sopii aikas kivasti yhteen kivien kanssa. Levitysvaiheessa isäntä keksi lajitella isommat valkoiset kivet syrjään ja niistä sitten lauantai illan ratoksi kiviliimattiin kivilyhty. Tuo mieleen talven tuntua. Lyhty löysi paikkansa pienen tuomen alta. Nyt kelpaa katsella sohvalta ikkunasta ulos ja tunnelmoida syksyä:).
Tunnelmallista viikonloppua!
maanantai 10. lokakuuta 2016
Kummitytön juhlissa
Niin se aika vaan rientää, kun nyt saa jo juhlistaa rakkaan kummityttömme 1-vuotis päivää.
Neilikan kauneutta.
Synttärikortteja: pienemmän ja vähän isomman kädenjälkeä;).
Huoh, niin kauniita kransseja<3.
tiistai 4. lokakuuta 2016
Syksy
Lintuhäkki piti päivittää syyspukuun.
Hymy tulee kasvoille, kun on muutamaan kertaan tullut maasta sydämen muotoinen peruna.
Syksyistä Marimekon liinaa pöydälle ja loput krysanteemin kukat vesimaljaan kellukynttilöiden sekaan ja eikun tunnelmoimaan.
Sisäkoristeetkin kaipasivat päivitystä: vanhat, pölyiset kuivakukat saivat lähteä ja tilalle laitoin saamani synttäriruusut.
Syksyyn liittyy aina tietynlainen haikeus taas tietyn ajanjakson päättymisestä. Pionin lehdistö näyttää niin surkealta.
Auringon hehkua koivuangervoissa.
Tuleva projekti odottaa alkamistaan. Tarkoitus olisi levittää tätä koristekiveä tuohon kaareen Vuorenkilpien viereen.
Ihanaa syksyn jatkoa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)